maanantai 29. huhtikuuta 2019

Eskolan koululaiset Lapinjärvellä!

Hei taas koulukokeilusta!
Edellisessä päivityksessä lupailimme kertoa ensimmäisestä kokonaisesta etäyhteyspäivästämme. Sehän sujui mainiosti! Oppilaat tekivät yhteistyössä Maailmanparannuskoneita, joita suunniteltiin, vertailtiin ja esiteltiin etäyhteyksien välityksellä, osana ympäristökasvatusta. Yhteydet Jamboard-älytaulujen kautta toimivat moitteettomasti. Oppilaat ovat saaneet viime aikoina tehdä paritehtäviä "etäkoulukaverin" kanssa siten, että he muodostavat itse yhteydet keskenään, ja se on toiminut hyvin. Digiyhteysoppitunteja otetaan jatkossa vieläkin enemmän.
Ennen pääsiäistä Eskolan koulun väki pääsi piipahtamaan Lapinjärvellä saakka, tutustumassa koulukavereihin ihan naamatusten, vaikka tokihan oltiin jo digiyhteyksien kautta tuttuja.
Tässä muutamia Tiina-open laittamia kuvia reissusta, kommenttien kera!




"Hilda Käkikosken koululla kävi kaksi koulun oppilasta oman poninsa kanssa ja pääsimme poniajelulle. Lisäksi Piia Siltala toi kaksi omaa hevostaan koululle illalla, joten kaikki halukkaat pääsivät ratsastamaan.


 
Muutama kuva on kulttuurikierrokselta. Kävimme tutustumassa mm. kunnantaloon. Oppilaat osallistuivat myös liikuntakerhoon, jossa he saivat kokeilla kin-ballia.
Lisäksi opettaja Timo Virtala piti meille illalla ällistyttävän taikurishown. :D
Meillä oli kyllä todella mukava reissu."
-Tiina

Pääsiäisloman jälkeen on vielä jäljellä viimeinen loppupuristus tätä kokeilun ensimmäistä kevätlukukautta. Tänään vietettiin perinteistä koulun siivouspäivää ja mukaan saatiin myös päiväkoti Tenavatallin lapset. Haaste heitettiin myös kylän aikuisille, tehkääpä perässä!


torstai 14. maaliskuuta 2019

Kevät keikkuen tulevi

Hei Eskolan kokeilusta!

Koulutyö on edennyt hienosti omalla painollaan Eskolassa. Yhteisiä tunteja Lapinjärven koululaisten kanssa on ollut mm. äidinkielessä, ruotsissa ja käsitöissä ja yhteys Jamboard-taulujen kautta on toiminut. Rehtori on vieraillut Eskolassa kuukausittain. Huhtikuussa Eskolan toimipiste ja Lapinjärven sakki aikovat pitää kokonaisen yhteisen koulupäivän - raportoimme sen kuulumiset tähän blogiin. Oppilaat ovat viettäneet jo hiihtolomansakin, mikä herätti hieman hämmennystä ja hilpeyttä täällä Keski-Pohjanmaalla: Eskolan toimipisteessä lomaa vietettiin viikolla 8 kuten muissakin Lapinjärven kouluissa. Sen sijaan sijaintikunnassa Kannuksessa lomaviikko oli 9 ja viereisessä Sievin kunnassa, mistä osa oppilaistamme kulkee, virallinen lomaviikko oli 10. Perheillä oli siis vähän suunnittelemista aikataulujen suhteen, mutta hyvin tuntuivat lomat sujuneen!

Koululaiset ruokailemassa Lounasruokala Pikku-Pässissä (kabinetti on entinen maalausluokka, mikä näkyy lattiasta!). Lapinjärven kunta hankkii ateria- ja tilapalvelut Eskolan Kyläpalvelu Oy:ltä, kylän yhteisesti omistamalta yritykseltä.


Oppilaaksiotto järjestettiin maaliskuun alussa, ja Eskolan opetuspisteeseen saatiin jälleen riittävä määrä oppilaita kasaan. Eskolassa on edelleen vallalla konsensus siitä, että koulu on erittäin tärkeä ja säilyttämisen arvoinen asia: 10.3. järjestettiin kylän yhdistysten yhteinen kokous, missä koulukokeilu sai runsaalta osallistujajoukolta täyden tukensa. Koulun kaukalo on tullut tiensä päähän, ja kylän liikuntayhdistys Eskolan Eskot ry järjestää tukkipuun keräyksen kaukalon omarahoitusosuuden saamiseksi. Tämä on yksi käytännön osoitus siitä, miten kylä tukee koulua.

Näkyvyyttäkin on ollut varsin kiitettävästi, viimeisimpänä Eskolan edustaja sai kertoa koulukokeilusta Brysselissä, EU:n Smart Village -työpajassa. Lapinjärven kunnan edustajat ovat tuoneet kokeilua esille eri tapahtumissa. Median kiinnostus on ollut suurta koko kokeilun ajan, tässä joitakin linkkejä uutisiin:

Valtionyhtiö Motivan E-pressi: Koulukokeilu säilyttää lähikoulun

Radio Pooki, haastattelu: Kokeilu säilyttää Kannuksen Eskolan lähikoulun

Keskipohjanmaa: Eskolan ja Lapinjärven kouluyhteistyö Kannuksessa on elokuun Kuukauden kokeilu – Toimintamallin toteutusta seurataan mielenkiinnolla

VNK / Kokeileva Suomi: Elokuun kokeiluksi on valittu Eskolan koulukokeilu

 STT: Mobiilikoulu luo uusia mahdollisuuksia perusopetuksen järjestämiseen etäisyyksien päästä

Talouselämä: Eskolan kyläkoulusta tuli uusimaalaisen koulun sateelliittipiste - Voisiko rahoitusmalli ratkaista kuolevien kyläkoulujen ongelman?

MTV: Harvinainen koulukokeilu hämmentää virkamiehiä – emokouluun matkaa 500 kilometriä

YLE: Kuuleeko Lapinjärvi, kysyy opettaja oppilailtaan 500 kilometrin päässä

Loviisan Sanomat: Kouluyhteistyössä käytetään uutta rahoitusmallia

Kuntalehti: Lain kiemurat yllättivät kyläkoulujen etäyhteyskokeilun

torstai 24. tammikuuta 2019

Tervetuloa seuraamaan blogiamme!

Tervehdys!

Kokeiluamme on nyt takana yksi lukukausi, ja olemme päässeet mukavasti vauhtiin. Myös ohjausryhmämme on päässyt kokoontumaan ensimmäisen kerran. Koulutyö sujuu mallikkaasti Eskolassa ja Lapinjärven "porukka" löytänyt hienosti paikkansa Eskola-talon monipalvelukeskuksessa. Ensimmäisiä digikokeiluja on tehty muun muassa Jamboard-taulua hyödyntäen, ja Chromebookien käyttö on tullut tutuksi.

Ensimetrit kokeilussamme olivat luonnollisesti opettelua ja yhteisten rutiinien ja toimintamallien selvittelyä, mutta arjen löydettyä uomansa on aika alkaa kokeilemaan ja kirjaamaan tuloksia toden teolla. Toivomme ehtivämme päivittää blogiin uusimpia uutisiamme aina kun niitä ilmenee. Pyrimme myös aina tiedottamaan täällä, mikäli olemme esittelemässä toimintaamme jossain tilaisuudessa.

Palataan pian asiaan!

Kokeilun kumppani haussa! Ja muita kevään kuulumisia

Tervehdys täältä Eskolasta! Aloitamme HanhiKukko ry:n ylläpitämän iltapäiväkerhon kuvilla. Kerhonohjaaja Emma on vetänyt lapsille monenmo...